Passi – Mitkä ovat säännöt?
Muista aina tarkastaa, että passisi on voimassa matkalle lähtiessä. Useimmissa maissa täytyy sen olla voimassa vähintään 6kk matkan päättymisestä. Alle 2-vuotiaalla lapsella täytyy myös olla kuvallinen passi matkalle lähtiessä. Mikäli sinulla on lisäkysymyksiä passista ota yhteyttä viranomaisiin.
 
Viisumi – Mitkä ovat säännöt?
Viisumin tarve kannattaa tarkastaa kohdemaan edustolta hyvissä ajoin ennen matkaa.
On matkustajan omalla vastuulla ottaa selvää viisumin tarpeesta kohdemaahan.
 
Olen raskaana – miten minun tulisi toimia?
Mikäli laskettuun aikaan on vähemmän kuin 4 viikkoa ei ole sallittua lentää. Mikäli matkustat 4-8 viikkoa ennen laskettua aikaa tarvitsemme englanninkielisen lääkärintodistuksen raskauden kulusta.
 
Ideoita lasten kanssa matkustettaessa?
Pienelle lapselle lentomatka saattaa tuntua pitkältä. Tämän vuoksi on hyvä idea ottaa lapselle tekemistä lennon ajaksi (esim. leluja, puuhakirja/värityskirja tai muuta viihdykettä).
Näin aika kuluu nopeammin.
Suosittelemme, että otatte lapselle mukaan pientä purtavaa, koska lennon ruokailu saattaa tulla eriaikaan kuin mitä lapsen normaalit ruokailuajat ovat. Juomia voi ostaa lentokoneesta lennon aikana.
Lentohenkilökunta lämmittää tuttipullon tarvittaessa.
Lentokoneesta löytyy WC, jossa on vaipanvaihtoon soveltuva hoitopöytä. Suosittelemme omien muovipussien ja suojien käyttöä.
Ilmoita varausnumerosi ja matkanjärjestäjäsi tehdäksesi ostoksia ja nähdäksesi edelliset tilauksesi.